lauantai 13. heinäkuuta 2013

Yleisiä kuulumisia pitkästä aikaa

Huhtikuun jälkeen on ehtinyt tapahtua niin paljon. Yksi suurimmista syistä epäaktiivisuuteeni on jatkuva sairasteluni. Toukokuun lopulla jouduin sairaalaan aivokalvontulehdusepäilyn vuoksi. Yhdeksän päivää sairaalassa: aivojen PET-kuvaukset, magneettikuvat, käyntejä useilla eri lääkäreillä, mutta syytä ei vain löytynyt. Sairaalasta pääsyn jälkeenkin olen epäsäännöllisesti kärsinyt päänsärystä ja oksentelusta, selkävaiva vain on ja pysyy, sille kun ei tunnu löytyvän mitään selitystä.

Toiseksi viimeinen päivä sairaalassa


Selkäkivuista päästäänkin siihen faktaan, että kesäkuun alussa päädyin tekemään raskaan päätöksen, joka kuitenkin loppupeleissä osoittautui oikeaksi. Myin Zettan meidän tallinpitäjälle, jossa tamma saa viettää mukavia päiviä tuttujen laumatovereiden kanssa asiantuntevissa käsissä. Itse kun en pysty viittä tai kuutta kertaa viikossa ratsastamaan, kun kivut lisääntyy heti. Viimeiset ajat Zettan kanssa olivat kuitenkin mahtavia, tammasta löytyi ihan uutta potkua, se oli jo kuin eri hevonen. Tästä tietenkin on kaikilla eri näkemys, mutta omaan silmään tamma kehittyi oikeaan suuntaan.

Z huhtikuussa / toukokuun alussa

Zetta kesäkuussa, viimeinen yhteinen ratsastus

Kesäkuu 

Nyt yritän oikeasti ryhdistäytyä tämän blogin kanssa, toivottavasti saan aikaiseksi mielenkiintoisia postauksia eri aiheista. Tällä hetkellä tuntuu, että elämäni on sen verran tylsää, ettei kirjoitettavaa kovinkaan paljon ole. Toiveita postausten suhteen saa ja täytyy esittää. Kynsijuttuja ja outfit-postauksia ainakin olisi tiedossa.